Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Timoteus Paavalin työtoveriksi

 

Paavali saapui Derbeen ja sitten Lystraan. Siellä oli Timoteus-niminen opetuslapsi, jonka äiti oli uskova juutalainen mutta isä kreikkalainen.

2. Lystran ja Ikonionin veljet todistivat hänestä hyvää.

3. Paavali tahtoi hänen lähtevän kanssaan matkalle, otti hänet mukaansa ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla. Kaikki nimittäin tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen.

4. Sitä mukaa kuin he kulkivat kaupungista kaupunkiin, he antoivat uskoville noudatettaviksi ne säädökset, jotka Jerusalemissa olevat apostolit ja vanhimmat olivat hyväksyneet.

5. Niin seurakunnat vahvistuivat uskossa, ja uskovien määrä lisääntyi päivä päivältä.

6. Näky makedonialaisesta miehestä

He kulkivat Frygian ja Galatian alueen kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa.

7. Tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut sitä.

8. Niinpä he kulkivat Mysian ohi ja menivät Trooakseen.

9. Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies seisoi hänen edessään ja pyysi: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä."

10. Kun hän oli nähnyt tämän näyn, pyrimme heti lähtemään Makedoniaan, sillä ymmärsimme, että Jumala oli kutsunut meidät julistamaan evankeliumia siellä.

11. Lyydian kääntymys

Niin siis lähdimme Trooaksesta, purjehdimme suoraan Samothrakeen ja seuraavana päivänä Neapoliiseen

12. ja sieltä Filippiin, joka on huomattavin kaupunki siinä osassa Makedoniaa, roomalainen siirtokunta. Siinä kaupungissa viivyimme muutamia päiviä.

13. Sapatinpäivänä menimme kaupungin portin ulkopuolelle joen rantaan, jossa arvelimme olevan rukouspaikan. Istuuduimme ja puhuimme sinne kokoontuneille naisille.

14. Kuuntelemassa oli myös eräs Lyydia-niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkäävä nainen. Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen, mitä Paavali puhui.

15. Kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, hän pyysi meitä: "Jos pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää luokseni." Hän suorastaan vaati meitä.

16. Paavali ja Silas vankilassa

Mennessämme jälleen rukouspaikkaan tapahtui, että meitä vastaan tuli orjatyttö, jossa oli tietäjähenki ja joka ennustamisellaan hankki isännilleen runsaasti tuloja.

17. Hän seurasi Paavalia ja meitä muita ja huusi: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien."

18. Tätä hän teki monta päivää. Siitä kiusaantuneena Paavali kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä!" Ja se lähti samalla hetkellä.

19. Mutta kun hänen isäntänsä huomasivat, että heiltä oli kadonnut tulojen toivo, he ottivat Paavalin ja Silaksen kiinni ja raahasivat heidät torille viranomaisten eteen.

20. Vietyään heidät päälliköiden eteen he sanoivat: "Nämä miehet häiritsevät kaupunkimme rauhaa. He ovat juutalaisia

21. ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska olemme roomalaisia."

22. Kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt repivät heiltä vaatteet ja käskivät ruoskia heitä.

23. Kun heidät oli perin pohjin piesty, heidät heitettiin vankilaan. Vanginvartijan käskettiin vartioida heitä tarkasti,

24. ja sellaisen käskyn saatuaan hän heitti heidät sisimpään vankityrmään ja varmuudeksi pani heidät jalkapuuhun.

25. Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja lauloivat ylistystä Jumalalle, ja vangit kuuntelivat heitä.

26. Yhtäkkiä tuli ankara maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät. Samassa aukesivat kaikki ovet ja kaikkien kahleet irtosivat.

27. Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovet avoimina, hän veti miekkansa esiin ja aikoi surmata itsensä, koska luuli vankien karanneen.

28. Mutta Paavali huusi kovalla äänellä: "Älä tee itsellesi mitään pahaa! Me kaikki olemme täällä."

29. Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen.

30. Hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tehdä, että pelastuisin?"

31. He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi."

32. Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ja kaikille, jotka olivat hänen kodissaan.

33. Hän otti heidät mukaansa samalla yön tunnilla ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin heti.

34. Sitten hän vei heidät kotiinsa, tarjosi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän oli koko perheensä kanssa tullut Jumalaan uskovaksi.

35. Päivän tultua päälliköt lähettivät oikeudenpalvelijat sanomaan: "Päästä ne miehet vapaaksi."

36. Vanginvartija ilmoitti tämän Paavalille sanoen: "Päälliköt ovat lähettäneet sanan, että teidät on päästettävä vapaaksi. Lähtekää siis nyt ja menkää rauhassa."

37. Mutta Paavali sanoi oikeudenpalvelijoille: "He ovat julkisesti, vieläpä ilman tuomiota, ruoskineet meitä, jotka olemme Rooman kansalaisia, ja ovat heittäneet meidät vankilaan. Nytkö he salaa ajaisivat meidät tiehemme! Ei, tulkoot itse ja viekööt meidät ulos!"

38. Oikeudenpalvelijat kertoivat tämän päälliköille, ja nämä pelästyivät kuullessaan miesten olevan roomalaisia.

39. Päälliköt tulivat suostuttelemaan heitä, veivät heidät ulos ja pyysivät heitä lähtemään pois kaupungista.

40. Niin he lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian luo. Tavattuaan veljet he rohkaisivat heitä ja lähtivät pois.

 

Kommentaarisivulle

 

Sivun alkuun

 

©2019 APOSTOLIEN TEOT - suntuubi.com